Kerran koettu, osaa myöhemmin

Onko teille käynyt koskaan mitään vastaavaa? Myönnän, että eilen odotellessani tyttöystävääni kotiin, minulla oli todella tylsää ja aika meni pitkäksi. Tekemisen puute iski ja päätin aloittaa katsomaan Sekaiichi Hatsukoi sarjan alusta animena. Sen katsottuani luin muutaman mangan samasta aiheesta ja kuuntelin kaiken sen lisäksi vielä alku- ja lopputunnareiden pitkiä versioita. Loppuaika meni kuin itsestään. Menin hakemaan tyttöystävääni juna-asemalta, joka oli juuri tulossa Gazen keikalta. Menomatkalla huomasin kuitenkin ihan vahingossa kahden miehen puuhastelun autossaan, jota ei ehkä kannattaisi kertoa enempää ettei muille tulisi niin kovia traumoja kuin minulle. Minun siis ei ollut edes tarkoitus katsoa autoonpäin, se vain lipsahti kun jouduin muutenkin kävelemään siitä ohi. 

Odottelin juna-asemalla noin 20 minuuttia, miettien vain sitä, että mikä se outo tunne oli kesken musiikin kuuntelun. En koskaan aiemmin kyseistä tunnetta ole tuntenut, joten en osannut edes kuvailla sitä tunnetta itsellenikään. Olin hieman omissa maailmoissani ja säikähdin kuulutusta, joka kuului kun odottamani juna oli saapumassa raiteelle, jonka vieressä odotin. Loppuilta meni lähes kokonaan jumittaessa kun päästiin takaisin juna-asemalta. Oikeastaan en ollut edes varma, miksi jumitin. 

Heräsin tänään kun minut tultiin herättämään. Kasvoni lehahti punaiseksi ja mutisin kai jotain, mutta en muista mitä. Olin kai vielä niin unessa. Hävetti tosin, koska se uni tuntui jotenkin oudolta. Huoh, tämän siitä saa kun katsoo jotain ennen kuin on menossa nukkumaan. ////

Tälle päivälle ei ole oikein ihmeellisempiä suunnitelmia, joten saa nähdä mitä päivä tuo taas tullessaan. Seuraavaan kertaan!

Tunneryöpyt

On jotain niin sekalaisia tunnetiloja, että en voisi kestää niitä yhtään. Jatkuvasti saan olla huolissani ystävistä, läheisistä/perheestä ja etenkin _tyttöystävästäni_! Suojelunhalu iskee jopa kaupungilla, jos joku jonne tai muu vastaava limainen otus tulee ja katsoo tyttöystävääni sillä silmällä. Huolestun, jos hän on kipeänä tai jotain. Mitähän hän minusta mahtaa ajatella? Jos joku tietää Karin sarjan, olen välillä kuin Karinin isä Henry itse Karinia kohtaan. Teen kaikkeni, että pikku kullannuppuni olisi turvassa ja hyvissä voimissa. Uusi cossi-idea vai? Kyllä, haluaisin cossata Henryä teini-ikäisenä, joten lisäänpä senkin cossilistalleni. Cossilistaani koristaa jopa 51 hahmon nimi ja turha luulo jos luulette, että se lista loppuisi hetkeen. Itse ymmärsin sen, kun ensin halusin cossata vain toista kymmentä hahmoa, jotta minulla riittäisi aika ja kaikki muut hommat, mutta sitten saan itkeä verta kun huomaankin, että cossilista kasvaa kasvamistaan.

Viikonloppu menee sunnuntain kohdalla varmaan pohdiskellessa elämän jännittäviä asioita Routalemmen tapaan, kun rakkaani menee Gazen keikalle. Minua se ei oikeastaan haittaa, kunhan vain minulla on mahdollisuus pommittaa joko tekstiviesteillä tai soitella ennen keikkaa ja mahdollisesti vielä tämän kotimatkalla, miten menee, onko hän hengissä jne. Ja kyllä rakkaat lukijat, olen ylihuolehtivainen kummallinen transu otus, joka heti huolestuu, jos omalle rakkaalle käy jotain ja jos en saa olla mukava katsomassa, että kaikki hänellä on ok, niin sitten otan puhelimen ja silloin alkaa välitön pommitus. Otetaan esimerkiksi yhden viikonlopun miitti, mihin hän meni. Saatoin hänet juna-asemalle, palasin takaisin "kotiin" ja hetken päästä ambulanssi kulkee samaan suuntaan mihin tyttöystäväni lähti. Reaktio: "Ei kai se juna nyt jo raiteiltaan lähtenyt?!" En muista mikä oli tyttöystäväni reaktio, mutta mahtoi nauraa ainakin sisäisesti. ^//^'

Joskus vaan tulee mielikuvia niistä hetkistä tai asioista, mitkä haluaisi unohtaa. Jos en ole niiden takia "läsnä" maanpinnalla, yleensä joku tulee huitomaan kättään kasvojeni eteen tai tökkäämään poskeeni, että olenko taas ajatuksissani. Kyllä, olen joskus mietteliäs, mietin usein menneisyyttä, vaikka siihen ei olisi tarvetta, mutta yleensä mietin eniten tulevaisuutta, sillä eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka kävisi kaupassa ja yhtäkkiä kun jonottaisi kassalle, olisikin jo välikohtaus käynnissä. Sellaisia onneksi tapahtuu kuitenkin harvoin.

Postaus saa tällä kertaa jälleen loppunsa näihin viimeisiin lauseisiin. Toivottavasti ymmärsitte mitä tässä postauksessani hain takaa ja yritän toivoa veristen kyynelteni takaa, ettei tämä olisi ollut teille kuin iltasatu ennen kuin menisitte nukkumaan. Seuraavaa postausta odottelemaan! (:

Kaikkea diipadaapaa

Viimein sain blogin luotua, vaikka minun olisi pitänyt luoda se jo periaatteessa aikoja sitten, mutta laiskuus taisi iskeä aika moneenkiin otteeseen. Ensimmäinen juttuni täällä saattaa olla hieman kankea tai jotain, sillä olen vasta aloittelija tässä hommassa. Älkää siis ottako heti keihäitänne ja muita aseitanne esiin, vaan antakaa minun nyt yrittää ensin jotain ovelaa ja valmistautua myös siihen, että saan tuhat mursua niskaani taivaalta. 

Luulisin, että päivän jäljiltä ollaan ihan suht hengissä, vaikka vähän on kertynyt tuota univelkaakin. Valvon nykyään melko pitkään ja herään todella aikaisin, joka selittää myös sen, miksi rakas ja ihana tyttöystävänikin huomauttelee siitä, että minulla näyttäisi olevan vähän univelkaa. Pakko myöntää sekin, että nukkumatti on vienyt minut nyt lähiaikoina untenmaille silloinkin, kun ei pitäisi. Esimerkiksi kesken elokuvan. 

Tarkoituksenani on siis tässä blogissa käsitellä enimmäkseen aiheita, jotka liittyvät perus kuulumisiini, cosplay-tapahtumiin, otaku hössötyksiin ja ylipäätänsä siihen, ollaanko sitä vielä elossa vai ei. 

Näin loppuun haluaisin sanoa vielä, että toivon kovasti, että pidätte blogistani. Olisi se sitten ihan aloittelija otuksen tasoista tai ei. Vaikutan ehkä joidenkin mielestä kunnon pullamössötaikinalta, mutta todellisuudessa olen aivan muuta. Ehei, en ole pullamössöä tai muutakaan kummallista löysää mönjää. Olen cosplayta harrastava pieni karvainen otus ja olen ylpeä siitä! (: