Jotkut varmasti jo tietävätkin sen, että tunnen olevani väärässä sukupuolessa. Todellisuudessa olen tiennyt sen lähes aina. Uskaltauduin juuri tulemaan ulos kaapista, joka oli minulle todella hankalaa. Pelkäsin, että menetän kaiken mitä minulla oli, että minut hylättäisiin kokonaan, halveksittaisiin, vihattaisiin, heitettäisiin kadulle ja jätettäisiin oman onnen nojaan. Tämän asian ottaminen esille tuntui todella pahalta. Tuntui kuin pettäisin kaikki mahdolliset odotukset, mitä minulta voitaisiin odottaa. Esitin muiden mieliksi sitä mitä en ollut. Tunsin itseni ahdistuneeksi, mutta yritin sinnitellä, mutta en jaksanut näytellä enää mitä en ollut. Voimat siihen olivat lopussa ja tunsin itseni masentuneeksi ja ahdistuneeksi.
Olen aina ollut kiinnostunut sekä miehistä että naisista, jolloin minut luokitellaan mitä todennäköisemmin bi-seksuaaliksi. Se ei minua haittaa, enkä häpeä sitä yhtään. Minulla on ihana tyttöystävä, joka tukee minua päätöksissäni ja hän oli oikeastaan se, joka sai minut jälleen jaloilleni, kun en jaksanut enää. Olemme olleet nyt hieman yli kahdeksan kuukautta yhdessä ja se tuntuu aivan mahtavalta, upealta, en voisi olla onnellisempi hänen kanssaan. Hän on ainut, jota rakastan ja keneen voin luottaa täysin. Jos yritän luottaa muihin, se tuntuu vain pahalta. Tuntuu kauhealta, kun yksi ihminen voi kadottaa luottamukseni muita kohtaan. Haluaisin luottaa ystäviini, läheisiini ja muihin ihmisiin, mutta en voi luottaa enää keneenkään täysin. Tämä saa tuntemaan oloni turvattomaksi ja todella orvoksi.
Olen tarkkaillut jo pitkään sukupuolineutraaleja nimiä ja juuri sain löydettyä sopivan nimen, jota voisin kestääkin. Tuntuu pahalta vaihtaa nimeni johonkin toiseen, mutta aina kun kuulen nykyisen nimeni, se sattuu liikaa. Lähes kaikki kutsuvat minua nyt nimellä, jonka menen vaihtamaan. Toivon vain, että maistraatissa he hyväksyisivät uuden nimeni johon olen vaihtamassa nykyisen nimeni.
Elämäni on ollut tähän mennessä kuin lasinsirujen päällä kävelemistä. Askeleeni ovat olleet epävarmoja ja tuskallisia. Nyt olen saanut itseäni niskastani kiinni, sillä en aio enää elää vain muiden mieliksi. Elän elämäni aivan kuin itse haluan, sellaisena kuin haluan. Jos joku ei ymmärrä sitä tai hyväksy päätöstäni, hän ei ole välittänyt minusta tähänkään mennessä oikeasti. Hän, joka minua ymmärtää ja tukee päätöstäni, myös tukee minua. Hän ei pyydä minulta mahdottomia tai käske minun vain elää niin, etten häpäisisi muita. Ei, olen kyllästynyt siihen. Kukaan ei voi pyytää minulta mahdottomia, ei enää.
Kerroin ensimmäisenä tilanteestani muutamalle ystävälleni ja tyttöystävälleni. Uskoin, että he ymmärtäisivät tilanteeni. Kesti aikansa, kunnes sain kerrottua asian seuraavaksi isosiskolleni. Hän ymmärsi minua ja tuki päätöstäni. Tunsin oloni hieman helpottuneemmaksi. Kun kerroin asiasta vanhemmilleni, pelkäsin, että juuri se mitä olen eniten pelännyt, tulisi toteen. Kesti jonkin aikaa, kunnes vanhempani vastasivat minulle. Kerroin heille tilanteeni ja sen, etten tuntenut olevani oikeassa kehossa, tunsin oloni ahdistuneeksi ja vihasin itseäni juuri sen takia, miksi olin syntynyt, halveksin itseäni. Kerroin myös sen, etten jaksaisi tätä enää, että aikoisin tehdä asialle jotakin. Vastaus tähän oli positiivinen, mutta se kesti vain oman aikansa. Nykyään isäni ei oikein halua kuunnella minua, kun haluaisin puhua enemmän hänen kanssaan, äidilleni taas on samantekevää, mitä menen tekemään. Jotenkin tuntui siltä, että olin todellakin pettänyt heidän odotuksensa ja luottamuksensa. Nykyään en ole enää varma, mitä he ajattelevat minusta. Se pelottaa hieman, mutta olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että heillä menee varmasti aikaa tottua ajatukseen. Toivon vain, että he tottuvat siihen, sillä en halua menettää vanhempiani. Välitän heistä aivan liikaa ja toivon myös, että he välittävät minusta yhtä paljon.
Aion mennä puhumaan lääkärille tilanteestani ja toivon, että pääsen tutkimuksiin mahdollisimman pian. Haluaisin aloittaa hormonihoidon, mutta sen päättävät muut, en minä. *huokaus* Haluaisin aloittaa prosessin kohti oikeaa minääni, mutta siihen menisi oma aikansa. Tiedän sen, mutta olen valmis ihan mihin tahansa, vaikka joutuisin tekemään kaikenlaisia asioita, peruuttamattomia sellaisia. Haluan vain, etten olisi enää ahdistunut ja en kuvottaisi itseäni tällaisena väärässä kehossa olevana poikana, millaiseksi tunnen itseni. Ymmärrän viimein tilanteeni täysin, ymmärrän sen, että voin menettää minulle rakkaat ja tärkeät ihmiset. Saatan satuttaa heitä, mutta tämä on minun elämäni, minun päätökseni. Elän elämäni itse itseni vuoksi, en heidän tai kenenkään muun. Suurin toiveeni on, että saan elää elämäni selaisena kuin tunnen ja että pääsisin oikeaan kehoon. Muuta en toivo, paitsi sen, että kaikki ymmärtäisivät tilanteeni, eivätkä halveksisi minua päätösteni vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti